Ensimmäinen itse tekemäni hääkimppu valmistui 11. 1! Epävarmuutta, hikeä ja valvottuja öitä oli riittämiin, mutta onneksi lopputulos ilahdutti minua, ja ennenkaikkea morsianta. <3 |
maanantai 21. tammikuuta 2013
Hääkimppu
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Sekalaista näpertelyä vuonna 2012
Ruotsin tuliainen vääntyi rannekoruksi. Avainkilven uusi elämä. |
Viime vuonna kokeilin kukkien tekemistä kertakäyttölusikoista. Yllätyin lopputuloksen kauneudesta. |
Kurkku-ja fetapurkit saivat vaatteet sukkiksista ja pikkareista ;) |
Vanhat hiihtopalkinto lusikat taipuivat sormuksiksi. Tätä hommaa pitää vielä harjoitella...Ihan tyytyväinen en lopputuloksen siisteyteen ollut |
Pullot juhlaasuissa. Vanhan paidan hihat pääsivät oikeuksiinsa. ;D |
torstai 17. tammikuuta 2013
Lasten kanssa
Oikeastaan pojat osallistuvat lähes aina näpertelyihini jollain tavalla, joten otsikko on sinänsä harhaan johtava. Haluan kuitenkin koota tähän osioon ideoita, joita ehkä joku toinen voi haluata toteuttaa lastensa kanssa. Tässä näin aluksi vain muutama idea. Kaikista ihanista jutuista en tietenkään ole ottanut kuvia, ja osa niistä on läppärin salattujen kansioiden kätköissä...Pitää siis kaivaa ne sieltä jostain esiin, kunhan ehdin... Ja uusista askarteluista yritän muistaa ottaa kuvia ;) |
Viime pääsiäisenä värjättiin poikien kanssa kananmunia silkkikravaateilla! Aikas hienoja, vai mitä!? Pitääkin taas pääsiäisenä tehdä noita... |
perjantai 11. tammikuuta 2013
Perhosia ja sudenkorento
Rautalankaa ja sukkahousuja. Niistä ne perhoset on tehty ;) |
Tämä oli sellainen "väännän rautalankaa ja itken" tyyppinen tapaus. Aloittaessa en tiennyt mitä syntyy. Syntyi perhonen joka kantaa siivillään suruja ja ahdistuksia. Mutta se pystyy lentämään! |
Rautalanka vääntyy moneksi. Suloinen Sisu Sudari. Luukas valitsi silmien värit juuri kohdilleen. ;) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)